Arkistoidut uutiset

Tampere Kuplii sarjakuvafestivaalit 26.-30.3.2014

Tältä sivulta löydät arkistoidut etusivun uutiset.

Paluu etusivulle

27.3.2014

Tampere Kuplii ei ehkä ihan vielä tuo kesää, mutta kesäaika tulee kyllä! Eli siis kaikille sunnuntaina kuplimaan tuleville muistutuksena: siirymme kesäaikaan la-su välisenä yönä. Kelloja siirretään siis tunnilla eteenpäin!

Kesästä puheen ollen, Ilmatieteen laitos tietää kertoa, että perjantaina ja lauantaina kuplitaan auringonpaisteen alla lämpötilan lähennellessä kymmentä. Sunnuntaina on tyydyttävä poutapilveen ja viiteen asteeseen. Yöt ovat tosin kylmiä, eli iltapippaloihin pilkkuun asti jäävien kannattaa pistää pipa päähän.

26.3.2014

Ettei kukaan unohda niin nyt myös Elokuvateatteri Niagaran ohjelma löytyy Kupliin sivuilta ja ohjelmakartasta!

Muistamisen arvoista on myös se että Tampere Kupliissa ei ikävä kyllä ole narikkaa. Pieni vartioimaton vaatenaulakko löytyy Työväenmuseo Werstaan ala-aulasta. Lisäksi muutamia lukollisia säilytyslokerikkoja löytyy sekä Werstaan ala-aulasta että Finnkinolta.

25.3.2014

Saimme vielä ohjelmaan muutaman signeerauksen lisää! Lauantaina kello 15-16 Ville Ranta ja tuntia myöhemmin kello 16-17 JP Ahonen signeeraavat teoksiaan myyntipöytäsalin edessä.

Vinkataan vielä ulkopaikkakuntalaisille, että kannattaa tsketa VR:n äkkilähdöt ja viikonlopputarjoukset.

Kiinnostavana nostona vielä lauantain ohjelmasta: Marvel Ryhmäcosplay!

24.3.2014

Tampere Kupliissa pääsee tänäkin vuonna tapaamaan sarjakuvataiteilijoita ihan henk.koht, eli sarjakuvataiteilijoiden päiväkahvit ovat taaskin ohjelmassa! Ennakkoilmoittautuminen paikan päällä, Infossa, 10 nopeinta/päiväkahvit mahtuu mukaan! Tarkka aikataulu ja osallistuvat taiteilijat löytyvät lauantain ohjelmasta.

23.3.2014

Tampere Kupliin teemana 2014 on Sensuuri ja propaganda. Tämä näkyy ohjelmissa monin tavoin!

Jos aihepiiri siis kiinnostaa, kannattaa tulla katsomaan ainakin:
Demoni-Mikki ja muita poistettuja kohtauksia (la klo 13)
Judge Dredd - Propagandan mies (su klo 12)
PANIIKKI! (su klo 13)
Pyyhkikää pois viittaus vessapaperiin ja hautausmaihin (su klo 16)

21.3.2014

Monet Kupliin näyttelyt aukeavat jo ensi viikon alkupuolella (elleivät ole jo auenneet), eli jo ennen tapahtumaakin voi käydä ihastelemassa sarjakuvia Tampereella.
Kupliin aikanakin näyttelyitä tietenkin on, ja uutena lisäyksenä tämän vuoden kunniavieraan, Tiitu Takalon näyttely Minä, Mikko ja Annikki!

19.3.2014

Vielä lisää julkistuksia! Nyt mukana myös Sarjakuvakeskus!

17.3.2014

Näyttelyt osiosta löytyy nyt myös Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttely Ylin nappi auki / Top button undone. Sarjakuvaa mukana mm. Noora Heikkilältä sekä Emmi Niemisen lopputyön muodossa.

16.3.2014

Lempo kustannuksen Kuplii-julkistukset on lisätty sivuille!

11.3.2014

Viikonlopun ohjelmakarttaan on lisätty nyt myös Lastenkeskus Rullan ohjelma. Sieltä löytyy mielenkiintoista ohjelmaa perheen pienimmille kuten vaikkapa Tatun ja Patun tekijöiden vierailu!

Lisäksi näyttelyihin on tullut lisäyksenä Taidetta lähiöihin! -näyttely jossa on esillä Jaana Suorsan sarjakuvia. Tarkemmat tiedot löytyvät taas näyttelyt sivulta.

Nyt sivuilta löytyvät myös Vinkkaa sitä mangaa -ohjelman lisukkeet eli genrelistaukset suomeksi julkaistusta mangasta sekä englanniksi julkaistusta mangasta

7.3.2014

Nyt se on täällä! Ohjelmakartta viikonlopulle!

Myös julkkareita pukkaa lisää, tällä kertaa Arktiselta Banaanilta.

Vinkkaillaan vielä, että Nörttityttöjen Kuplii-jatkot ovat sunnuntaina 30.3 Plevnassa. Ilmoittautua voi heidän pädiinsä. Samalla voi ilmoittautua myös heidän sarjismiittiinsä.

Jos tykkäät Tampere Kupliista ja haluat viedä viestiä muillekin, tsekkaa myös Levitä sanaa -sivumme! Sieltä löytyy tämän vuoden Kupliin juliste, jota voi tulostaa ja levittää.

4.3.2014

Elokuvakerho Monroe esittää: Tuuli Nousee

Elokuvakerho Monroe järjestää yhteistyössä Tampere kuplii -sarjakuvafestivaalin kanssa ennakkonäytöksen Hayao Miyazakin ja Studio Ghiblin animaatioelokuvasta Tuuli nousee (Kaze Tachinu 2013). Näytös pidetään lauantaina 29.3 kello 18.00 elokuvateatteri Niagarassa ja liput maksavat 9€. Tuuli nousee saa Suomen ensi-iltansa 4. huhtikuuta, mutta nyt tamperelaisilla animen ystävillä on mahdollisuus päästä nauttimaan elokuvasta jo etukäteen.

Tuuli nousee on kaunis ja eeppinen tarina Jiro Horikoshista, joka unelmoi lentämisestä, mutta ei likinäköisyytensä vuoksi pääse lentokouluun. Sen sijaan Jirosta tuleekin menestyksekäs lentokoneiden suunnittelija. Monet Japanin historialliset käännekohdat kuten Kanton suuri maanjäristys 1923, 1930-luvun lama, tuberkuloosi-epidemia ja toinen maailmansota, vaikuttavat kaikki merkittävällä tavalla myös Jiron elämään.

Eikä siinä vielä kaikki! Kuvauspisteellä tapahtuu paljon uutta ja mielenkiintoista tänä vuonna!

Ja taas voidaan paljastaa parit julkkarit, tällä kertaa Sammakolta ja Apollolta.

3.3.2014

Näyttelyitä!

Kupliissa on tänäkin vuonna toinen toistaan mielenkiintoisempia näyttelyitä ja muutamat niistä ovat auki jo ennen varsinaista tapahtumaa. Tarkempia tietoja näyttelyt sivulta.

Ja lisää julkistuksiakin on tullut, tällä kertaa Kumioravalta.

Kuplii-viikon perjantaina tapahtuu myös Rupriikissa: Kaikille avoin ja maksuton Sarjakuvapaja! Lisätietoja Rupriikin sivuilta.

27.2.2014

Cosplaykilpailun ilmoittautuminen on avattu. Ilmo päätettiin avata pari päivää etuajassa, koska viikonlopulle osuva Kitacon-tapahtuma osui alkuperäisen ajan kanssa päällekkäin. Pidämme kuitenkin huolta, että alkuperäisen ajan mukaan (su 2.3. klo 18) ilmoittautuvat saavat varmasti myös paikat kilpailuun.

22.2.2014

Ikävänä muutoksena ohjelmaan meidän täytyy ilmoittaa että ennakkoon mainostettu Crime Alley -lyhytelokuvanäytös joudutaan perumaan ohjaajan viime viikolla saaman äkillisen sairaskohtauksen vuoksi. Onneksi ilmeisesti kuntoutuminen on jo alkanut ja Tampere Kupliin väki toivottaakin pikaista paranemista!

Kuitenkaan ei kannata täysin masentua sillä Crime Alley -paneeli toteutuu yhä ja siihen on osallistumassa useita muita elokuvaa tekemässä olleita henkilöitä! Luvassa kuitenkin näytteitä elokuvasta.

Perjantain iltaohjelmaan tuli myös pieni muutos vielä. Yksi esiintyjistä vaihtui joten musisoimassa tilalla on Jyrki Nissinen.

20.2.2014

Ensimmäiset tarkemmat ohjelmajulkistukset!


Ohjelmaa on tarjolla keskiviikkona Lastenkirjainstituutilla, torstaina pääkirjasto Metsolla sekä perjantaina Tampere Kuplii Goes Academic!

Eikä siinä vielä kaikki! Meillä on myös lisää iltaohjelmaa!

19.2.2014

Sarjakuva-Finlandian 2014 kärkikymmenikkö on valittu!

Samalla julkistettiin lopullisen voittajan valitsija: Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.

Kisa ratkeaa tuttuun tapaan Tampere Kuplii Goes Academic-tapahtumassa perjantaina 28.3.2014.

Lista finalisteista löytyy Sarjakuva-Finlandian omilta sivuilta

18.2.2014

Tiedot ensimmäisestä iltaohjelmasta löytyvät nyt sivuilta!

Perjantaina luvassa siis kolmen eri kustantajan yhteiset julkaisukekkerit Ravintola 931:ssä. Paikalla myös Kupliin kunniavieras Tiitu Takalo!

17.2.2014

Vaikka itse tapahtuma on maksuton, kannattaa varata rahaa mukaan, sillä mukana on tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia näytteillasettajia.

14.2.2014.

Tampere Kuplii Goes Academic!

Tampere Kuplii Goes Academic -tapahtuma järjestetään perjantaina 28.3 kello 10.15-17.00 Tampereen Yliopiston pääkirjaston Linnan tiloissa. Lisätietoja ja tarkempi ohjelma löytyy heidän verkkosivuiltaan. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille!

Myös julkistuksia on lisää!! Tällä kertaa vuorossa on uutuuksia Huuda Huudalta!

9.2.2014

Lisää maistiaisia ohjelmasta! Elokuvaa tiedossa!

Suomen ensimmäinen Batman-elokuva - "Crime Alley" - on tarina vanhan sankarin paluusta taistoon. Kuusi vuotta henkilökohtaisen tragedian jälkeen, arpeutuneen ja eläkkeelle siirtyneen Bruce Waynen on verhouduttava Batmanin viittaan, viimeisen kerran.

Lisätietoja löytyy netistä:Crime Alley - Official Website
sekä Facebookista.

Ja ensimmäiset julkistuksetkin on saatu esiin, Suuren Kurpitsan nimittäin.

3.2.2014

Meillä on kunniavieras!!

Tampere Kuplii 2014 kunniavieras on tamperelainen sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo. Takalo on sarjakuvataiteilija, kuvataiteilija ja pienkustantaja, joka julkaisi 2001­2007 seitsemän numeroa naisten tekemään sarjakuvaan keskittynyttä Irtoparta­lehteä. Hänen sarjakuviaan on julkaistu myös ruotsiksi, puolaksi, portugaliksi, englanniksi, venäjäksi, hollanniksi, ranskaksi ja unkariksi.

Tiitu Takalolta ilmestyy Tampere Kupliissa uusi albumi, Minä, Mikko ja Annikki, joka on omaelämäkerrallinen rakkaustarina ja remonttipäiväkirja. Se kertoo myös kyläpahasen kasvutarinan maan merkittävimmäksi teollisuuskaupungiksi. Kaupunki kasvaa käsi kädessä tehtaiden tuotannon kanssa. Rakennetaan kaupunginosa työläisten kodeille ja kaupunginosaan kortteli, joka nimetään myöhemmin Annikiksi.

31.1.2014

Cosplaykilpailun säännöt on julkistettu. Ilmoittautuminen avataan su 2.3. Uutena viime vuoteen on tällä kertaa mahdollisuus myös käyttää omaa taustanauhaa lavaosuuden aikana. Kyseessä on optio, joka toteutetaan viime kerran toiveiden myötä. Oma taustanauha ei kuitenkaan ole pakollinen ja finaali käydään viime kerran tapaan netissä valokuvien perusteella.

26.1.2014

Ensimmäistä ohjelmatietoa!

Piirrän Sut Suohon

Piirrän sut suohon on karikatyyrikilpailu, jossa piirretään kuvia julkisuuden henkilöistä. Piirtää saa niin kauan kuin soitto soi ja lopulta ryhmästä valitaan voittaja, joka pääsee eteenpäin seuraavalle tasolle, niin kauan kuin kilpailijoita riittää. Yleisö valitsee voittajan finalisteista.

Kilpailu on avoin eli siihen saavat osallistua kaikki sukupuoleen, ikään, ammattiin tai muuhunkaan ominaisuuteen katsomatta.

Ilmoittautuminen 23.3.2014 mennessä.

Lisätietoja kilpailusta voit kysyä: Tuija Hyytiäinen 045-3166341

Ilmoittaudu Tikka TV:n sivuilla.

22.1.2014

Pienlehtimarssi on nyt täynnä! Osallistujalistaa voi tarkastella jo etukäteen näytteilleasettajat-sivulta.

20.1.2014

Pienlehtimarssi täyttyy kovaa vauhtia! Ensimmäiset osallistujat on nyt lisätty näytteillasettajat-sivulle.

19.1.2014

Pienlehtimarssille ilmoittautuminen alkaa 20.1 kello 12! Ilmoittautumisia otetaan vastaan niin kauan kuin paikkoja riittää.

Myös työvoimaksi voi ilmoittautua yhä.

12.1.2014

Työvoimailmoittautuminen alkaa! Tule sinäkin mukaan järjestämään hyvän mielen sarjakuvafestivaalia!

Pienlehtimarssin ilmoittautuminen alkaa siis 20.1. ja ohjelmaideoita otetaan vielä vastaan.

20.11.2013

Kupliin weppisivut on avattu!

Lisää informaatiota sivuille ilmestyy talven aikana, mutta ilmoitellaan jo nyt muutama tärkeä päivämäärä:

Työvoimailmoittautuminen alkaa 12.1.2014.

Pienlehtimarssille ilmoittautuminen alkaa 20.1.2014 kello 12

Ohjelmaideoita otetaan vastaan osoitteessa ohjelma ät tamperekuplii piste fi 1.2.2014 saakka

Cosplay-kisan ilmoittautuimisen alkamisen ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

 

Paluu etusivulle

Sammakko
iroiro.fi
B2
Panimoravintola Plevna
Bard & Jester
Sir Roi
Kissakarhu
Fantasiapelit
Puolenkuun Pelit
Lehmäoja
Urumi
Omoi